Päätöksiä ja pettymyksiä

Näin toukokuun alussa, kun keväinen innokkuus vallitsee meissä. Se saa monenlaisia tunteita aikaan, kun lukee paikallisia uutisia. Keskimaa oli tehnyt hienon päätöksen ja alkaa rakentamaan Satamankärkeen saunaravintolaa. Toki tämäkin on kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti. Tarkoitan, että on hyvä, kun kaupunki on pystynyt tekemään päätöksen vuokratakseen tontin tälle projektille. Käsittääkseni ajatusta sekä neuvotteluja saunaravintolasta on käyty jo pitkään ja näin ollen kolmannelle, joka ei ole päässyt sopimuksiin tästä on tullut korvapuusti. Oli miten oli on hienoa, että saunaravintola konkretisoituu Satamankärkeen ja vieläpä rivakalla aikataululla.

Toisenlainen tarina onkin sitten Kirkkopuistossa tapahtuvat projektit tai lähinnä kun ei tapahdu. Olen yrittäjä ja toiminnan mies. Yksi omista toimipaikoistani sijaitsee Kirkkopuiston laidalla, ja senkin vuoksi olen seurannut puiston tapahtumia. On lähinnä surkuhupaisaa lukea uutisointeja parkkihallin tulemisesta osittain puiston alle ja sitä valituskierrosta mikä siitä on ollut. Ja sehän on vaikuttanut koko ydinkeskustan muihinkin rakennusaikatauluihin, linja-autoliikenteeseen jne. Nyt sitten seurakunnan ulostulo Kirkkopuiston uusitun kioskin liian isosta terassista. Mitähän seuraavaksi? En tunne asiaa tarkemmin ja ymmärrän varsin hyvin, että tehtyjä sopimuksia pitää noudattaa, mutta saisikohan Kirkkopuisto jo rauhan sielulleen.

Voi kun tämäkin energia käytettäisiin kehittämiseen ja yhdessä tekemiseen niin että saataisiin ydinkeskustastakin kaikille parempi paikka asua, olla ja yrittää.

Jyväskylä, Kirkkopuisto, Kokoomus, Satama

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *