Jyväskylän verotus ja kehitys

Ajattelen, että talouden puolella on paljon samankaltaisuutta, on sitten kyseessä tavan Matti tai Maija Meikäläinen, yritys tai kaupunki. Pitäisi tienata enemmän kun kuluttaa.

Kotikaupunkiamme ajatellen pullathan on hyvin uunissa. Kaupunki tienaa enempi kun kuluttaa ja lainaakin on kohtuuden rajoissa. Se, että tilanne saadaan pidettyä tällaisena ja mieluusti myös parannettua taloudellista tilannetta, vaatii luonnollisesti veroeuroja Jyväskylän lompakkoon. Se mistä niitä veroeuroja saadaan sinne kaupungin lompsaan niin luonnollisesti mahdollistamalla työllisyyttä ja yrittäjyyttä. Mitä enemmän saamme Jyväskylään luotua työpaikkoja ja yrityksiä sitä paremmin kaupungillamme taloudellisesti menee ja siitä pääsemme tottakai kaikki nauttimaan. On tietenkin toinenkin keino millä saadaan rahaa Jyväskylän lompakkoon, kiristämällä verotusta. Mielestäni huomattavasti mielekkäämpi tapa on ensin mainittu, jolloin kaikki voittavat.


Kehittyvän, kasvavan ja dynaamisen kaupungin on investoitava rahaa eri kohteisiin kuten Jyväskylä on tehnytkin. Esimerkiksi kouluihin on investoitu viimevuosina ja tilanne on sillä sektorilla hyvä, ei ole väistötiloja meidän Jyväskylässämme. Seuraavaksi on vuorossa muun muassa liikunta (pesäpallostadioni) ja kulttuuri(kaupunginteatteri) 
investoinnit. Olemme onnellisessa asemassa, kun kaupunkiimme muuttaa noin 1000 asukasta enemmän kuin täältä pois vuosittain eli olemme muuttovoitto kaupunki. Tämäkään ei ole itsestäänselvyys mutta yksi tärkeimmistä asioista kaupunkimme kehityksen kannalta. Samoin palkinto kaupungin tekemälle työlle, MAL-sopimus jonka Jyväskylä sai huhtikuussa, on todella hyvä juttu.

Talousasioissakin on paljon muuttujia ja kun niitä tarkastellaan yksityiskohtaisesti vaativat ne tarkkaa perehtymistä, priorisoimista ja vaikeitakin päätöksiä. Jatketaan kuitenkin samaan malliin fiksulla taloudellisella linjalla, yhteistyöllä ja dynaamisella asenteella. Näillä saadaan meidän Jyväskylästämme parempi kylä asua, olla ja yrittää:)

-Aki Korpinen, nro. 514

Kaupungin kehitys, Kokoomus, Kuntavaalit 2021, verotus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *